Ajankohtaista asiaa uuteen vuoteen 2016!

Tervehdys!

 
Uusi vuosi on jälleen alkanut vauhdikkaasti. Kiitos siitä kuuluu teille ihanat asiakkaamme, niin uudet kuin vanhat tututkin!
Vilskettä on meillä riittänyt ja viikot hurahtavat ohitse nopeasti.

Kuopukseni on aloittanut päivähoitouransa ja sen myötä oma töissäkäynti on hieman helpottanut. Pyrin tekemään 3-4 työpäivää viikossa ja olen useimmiten töissä myös lauantaisin. 
Mirva ja Marjaana jatkavat tuttuun tapaan Korennossa ja

vielä tammikuun aikana Korennossa aloittaa myös uusi kampaaja Leena. Saamme sen myötä toivottua lisävahvistusta iltoihin ja viikonloppuihin. Leena suorittaa samalla Ekokampaajaopintoja Kuopiossa. Leenan esittelyn lisäämme piakkoin myös verkkosivuillemme. Sieltä voitte käydä kurkkaamassa lisää.
 
Meiltä on paljon kyselty luonnonmukaisen shampoon valmistuskurssia. Olemme suunnitelleet Mirvan kanssa sitä nyt syksystä asti ja vihdoin löysimme sille sopivan hetken. Pidämme kurssin Korennossa Lauantaina 13.2 klo 13.30-16.
Mukaan mahtuu 10 ensimmäistä ilmoittautujaa.
Kurssilla käymme läpi luonnollisen shampoon valmistuksen ja siihen tarvittavat raaka-aineet. Teemme yhdessä shampoota, josta jokainen osallistuja saa mukaansa oman pullon. Lisäksi mukaan saa tietysti reseptin ja ohjeet myös paperilla sekä vinkit raaka-aineiden hankintaan. 
Kurssin hinta: 35e Ilmoittautumiset 7.2 mennessä:
 
Olemme tehneet pieniä tarkistuksia hinnastoomme ja joitakin pieniä korotuksia tulee osaan palveluitamme. Otamme uudet hinnat käyttöön 1.2 alkaen.
 
Uuden vuoden kunniaksi meillä on myös tammi-helmikuussa alennuksessa Couleur Caramelin meikit sekä Kivvin kasvojen- ja vartalonhoitotuotteet -15%
FullSizeRender-8
 
Lämpimästi tervetuloa Korentoon myös tänä vuonna!
 
– Anna – 
 
sekä MirvaMarjaana ja Leena
Kategoria(t): Ei kategoriaa. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Kommentointi on suljettu.