Uutisia Ekohoitolasta!

Moni on kysellyt meidän uuden ekohoitolan palveluita, joita on ollut nyt kesällä huonosti saatavilla. Tilanteeseen on nyt onneksi tulossa parannusta. Keväällä aloitellut kosmetologimme Laura työllistyi kotipaikkakunnalleen ja työmatka Jyväskylään ei enää ollut kannattavaa. Olenkin nyt heinäkuun etsinyt Lauralle korvaajaa. Nyt jo elokuun aikana hoitolapalvelut tulevat jälleen takaisin kun saamme uuden työkaverin. Ekokosmetologina aloittaa ihana Tiina ja ajanvaraus on jo osittain auki. Tiinan esittely löytyy myös sivultamme. Lisäämme piakkoin lisätietoja palveluista myös. Pysykää siis kuulolla, jos hoitolan palvelut kiinnostavat.

unnamed-1unnamed